Ratkaistuja toimeksiantoja
Osakassopimuksia, saatavia, urakkariitoja ja yrityssaneerauksia. Jokainen tarina on todellinen toimeksianto, josta on poistettu asiakkaan tunnistetiedot.
Todellisia toimeksiantoja, ei markkinointipuhetta
Alla olevat tapaukset ovat oikeita toimeksiantoja. Asiakkaiden tunnistetiedot on poistettu ja yksityiskohtia karkeistettu siltä osin kuin salassapitovelvollisuus edellyttää, mutta tilanteet, ratkaisut ja lopputulokset ovat sellaisia kuin ne olivat.
Näissä tapauksissa toistuu sama kaava. Asia on ollut auki pitkään, vastapuoli ei ole reagoinut, ja tilanne on ehtinyt muuttua kalliimmaksi kuin se olisi ollut alussa. Ratkaisu on sen sijaan harvoin ollut monimutkainen: useimmiten se on ollut oikea muoto, oikea ajoitus ja se, että vastapuoli on huomannut asian olevan tosissaan. Valtaosa tapauksista ratkesi ilman oikeudenkäyntiä.
Alla on otos ratkaistuista toimeksiannoista. Ne on valittu siksi, että ne edustavat tilanteita joita yrityksissä tulee vastaan useimmin, eivät siksi että ne olisivat ainoita. Jos oma tilanteesi muistuttaa jotakin näistä, ensimmäinen konsultaatio on maksuton.
Näin ratkaisimme asiakkaidemme tilanteet
Yhtiöoikeus
Osakassopimus pelasti siivousalan yrityksen toiminnan
Osakkaiden erimielisyydet uhkasivat koko liiketoiminnan jatkuvuutta. Osakassopimus selkeytti vastuut ja päätöksenteon, ja toiminta jatkui vakaalla pohjalla.
Lue tarinaPerintä
Italialainen toimeksiantaja maksoi erääntyneet provisiot
Kauppaedustaja ei saanut sopimuksen mukaisia provisioitaan ulkomaiselta toimeksiantajalta. Maksuvaatimus tuotti tuloksen ilman oikeudenkäyntiä.
Lue tarinaRiidanratkaisu
Autokauppa purettiin ostajan eduksi
Autoliikkeestä ostetussa ajoneuvossa ilmeni pian merkittäviä vikoja. Neuvottelujen tuloksena kauppa purettiin ja ostaja sai koko kauppahinnan takaisin.
Lue tarinaYrityssaneeraus
Ravintolayritys takaisin kannattavaksi yrityssaneerauksella
Korona-ajan velkaantuma uhkasi toimivaa ravintolaliiketoimintaa. Saneerausohjelman turvin yritys jatkaa kannattavaa toimintaansa.
Lue tarinaPerintä
Rakennusyritys sai saatavansa ilman oikeudenkäyntiä
Asiakas viivytti maksua toistuvilla reklamaatioilla. Haastehakemuksen jälkeen saatava maksettiin kokonaisuudessaan ja kanne peruutettiin.
Lue tarinaPerintä
Konkurssiuhkainen maksuvaatimus toi tuloksen viikossa
Konsultointialan yrityksen saatava toiselta elinkeinonharjoittajalta oli jäänyt perimättä. Velallinen suoritti koko velan alle viikossa.
Lue tarinaRiidanratkaisu
Yritysauton korjauskulut korvattiin kokonaisuudessaan
Yritysten välisessä autokaupassa ilmeni virheitä kaupanteon jälkeen. Myyjä korvasi sekä korjauskustannukset että sijaisauton kulut täysimääräisesti.
Lue tarinaRiidanratkaisu
Kiinteistöyhtiö säästi satojatuhansia euroja urakkaneuvotteluissa
Laajan remontin kustannukset olivat nousseet huomattavasti alkuperäisestä arviosta. Neuvottelujen tuloksena urakkalaskua kohtuullistettiin merkittävästi.
Lue tarinaRiidanratkaisu
Maalausurakka tehtiin uudelleen onnistuneesti
Tilaaja oli tyytymätön työn laatuun. Reklamaation ja neuvottelujen jälkeen urakoitsija suoritti työn käytännössä uudelleen.
Lue tarinaYrityssaneeraus
Velkajärjestely ilman yrityssaneerausta
Ylivelkaantunut majoitus- ja ravitsemusalan yritys vältti raskaan saneerausmenettelyn. Velkojien kanssa neuvoteltiin vapaaehtoiset maksujärjestelyt.
Lue tarinaRiidanratkaisu
Asuntokaupan hinnanalennus kattoi remontin
Ostetusta asunto-osakkeesta löytyi merkittäviä virheitä, muun muassa kosteusvaurioita. Sovinnollinen ratkaisu toi huomattavan hinnanalennuksen.
Lue tarina